Toyota Hilux tunnetaan torakkamaisena super-survivalistina, joka pystyy selviytymään ongelmitta keskellä postapokalyptistä erämaata. Kutsumme sitä Hiluxiksi ja kiirehdimme tutustumaan lyhyesti tämän auton historian tärkeimpiin virstanpylväisiin. Tiesitkö muuten, että alun perin se ei ollutkaan aivan Toyota?
Toyota Hilux (N10), 1968
Ikonisen mallin juuria ei pidä etsiä lainkaan autojätin suunnitteluosastolta, vaan Hino Motorsin varastoista. Itse asiassa se ei ollut ensimmäinen esimerkki yhteistyöstä. Vuonna 1967 Toyota tarjosi omalla tuotemerkillään 1,3-litraisella ”nelosella” ja nelivaihteisella manuaalivaihteistolla varustettua kuorma-autoa Hino Briska. Ensimmäisen Hiluxin (1968-1972, oma merkintä N10) kohdalla kävi samoin – sen kehitti Hino ja valmisti sen tehtaalla. On huomattava, että 50-60-luvuilla yhtiö harjoitti myös henkilöautoja – kokosi lisenssillä takamoottorisen Renault 4CV:n ja oman sedaninsa Contessan ranskalaisista komponenteista.
Mutta palataanpa varhaiseen Hiluxiin, jossa on aivan tavallinen, ei eksoottinen ulkoasu. Moottori edessä, vetävät pyörät takana – kuluttajat voisivat nauttia kaikista nelivedon viehätyksistä ei heti.
Muotoilu on tietysti runko. Etujousitus on jousijousitus kaksinkertaisilla poikittaisvarsilla, taka-akseli on ripustettu jousille. Vähän yli 1000 kilon omalla painollaan japanilainen ”aasi”, jossa on hytti kolmelle hengelle, voisi ottaa jopa tonnin lastin runkoonsa. Aluksi tarjottiin 1850 millimetrin pituista kuormatilaa, mutta pian sitä täydennettiin tilavammalla (2250 millimetriä) versiolla venytetyllä akselivälillä.
Vuonna 1971, ensimmäisen Hiluxin uran loppupuolella, kokoonpano alkoi aurinkoisessa Kaliforniassa Atlas Fabricatorsin (myöhemmin Toyota Auto Body California) tehtaalla. Kyseessä ei kuitenkaan ollut täysimittainen prosessi, vaan pikemminkin pakotettu puolitus. Tosiasia on, että vuonna 1964 Yhdysvaltain presidentti Lyndon Johnson asetti 25 prosentin tullitariffin kevyiden kuorma-autojen tuonnille vastauksena Ranskan ja Länsi-Saksan asettamiin tuontitulleihin, jotka koskivat kanojen tuontia Yhdysvalloista. Ei vain Volkswagen Type 2:lla, vaan myös Toyota joutui murskauksen kohteeksi. Tie ulos ikävästä tilanteesta löytyi varsinaisesti valmiiden autojen lähettämisestä ulkomaille, joihin ruuvattiin paikan päällä lastilava korotetun veron kiertämiseksi.
Merentakaiseen erittelyyn määrättiin 1,9- ja 2,0-litraiset nelisylinteriset moottorit, joiden teho oli jopa 109 hv. Japanissa, joka ei kärsinyt gigantomaniasta, tyydyttiin 1,5-litraiseen 2R-moottoriin (70 hv). Helmikuussa 1971 se luovutti ohjat 83-hevosvoimaiselle ”ykköselle ja kuutoselle” indeksillä 12R.
Toyota Hilux (N20), 1972
Toinen Hilux (N20, 1972-1978) peri monet edeltäjänsä osat. Akselivälit kasvoivat 10 mm ja 45 mm, mutta alustan koko ja hyötykuorma eivät muuttuneet. Moottoreihin tehtiin kuitenkin joitakin muutoksia. Oli olemassa muutos, joka oli varustettu 2,0-litraisella 18R-yläventtiilimoottorilla, jonka teho oli 105 hv ja lisäksi 3-vaihteisella ”automaatilla”. Valtion Hiluxin elinkaaren puoliväliin mennessä hankittiin 2,2-litrainen 20R, valinnainen 5-nopeuksinen ”mekaniikka” ja kehittyneet laitteet SR5.
Toyota Hilux (N30-N40), 1978
Hiluxin kolmas sukupolvi (N30/N40, 1978-1983) tuli mittasuhteiltaan ja yleisilmeeltään lähemmäksi sitä, mitä nykyihmiset yhdistävät sanaan ”pickup”. Vakioversion pituus on 4300 mm, pitkän akselivälin version 4690 mm (akseliväli 2585 mm ja 2800 mm). Loppukuluttajalle nämä ovat vain numeroita. Paljon tärkeämpää on, että Toyota on lisännyt toiminnallisuutta, mukavuutta ja sivistyneisyyttä. Hilux Super Deluxe -malliin on lisätty 90 mm suurempi ja tilavampi matkustamo. Syksyllä 1981 esiteltiin kaksirivinen ”neliovinen”. Muuten, ilman tällaisia versioita keskikokoisten pickupien nyt yksinkertaisesti mahdoton ajatella. Kaikkien variaatioiden eteen, alkaen Deluxesta, asennettiin levyjarrut.
Toinen pohjimmiltaan tärkeä, ellei jopa kohtalokas, Hiluxille uusia näköaloja avaava päivitys on ollut vuodesta 1979 lähtien neliveto vähintään 2,0-litraisella 18R-bensiinimoottorilla varustetuissa autoissa. Edessä on lehtijousilla varustettu leikkaamaton akseli. Lähes samanaikaisesti debytoi L-perheen 2,2-litraisella dieselillä ja takavetoisilla pyörillä varustettu pickup. Muuten, yksivetoisten pyörien osalta. Tässä tapauksessa ”kaksoisnivel” säilytetään edessä, mutta jousien sijasta käytetään vääntöjä. ”Raskaan polttoaineen” yksikkö yhdistettiin 4WD: hen vain tämän sarjan tuotannon verhon alla.
Toyota Hilux (N50-N70), 1983
Asiasta tietämätön katsoja voisi hyvinkin erehtyä luulemaan seuraavaa Hiluxia (N50/N60/N70 1983-1988, jota tuotettiin Etelä-Afrikassa vuoteen 1997 asti) edeltäjästään. Mutta siinä on vivahde.
Toyotan verkkosivujen historiaosiossa on selitys tästä sukupolvesta. Takavetoiset mallit on jaettu Comfortable- ja Popular-linjoihin. Edelliseen kuuluivat uudet mallit, joissa oli modernisoitu ulko- ja sisätilat, kun taas jälkimmäinen kuului kokoonpanolinjalla viivästyneeseen kolmanteen sukupolveen. Myös nelivetoiset Highlakset tulivat uudella korilla. Tyylillisesti kuorma-auto on edeltäjäänsä tyylikkäämpi laajennettujen ”suorakulmaisten” pyöränkaarien sekä joidenkin versioiden kromattujen jäähdyttimen säleikön ja puskurin ansiosta. Ei ole yllättävää, että juuri tästä versiosta syntyi legendaarinen Hilux Surf -katumaasturi (vientiversio – 4Runner).
Merkittävimmistä uudistuksista mainittakoon siirtyminen itsenäiseen vääntösauvajousitukseen edessä jaetun akselin sijasta nelivetoisissa kuorma-autoissa (useimmilla markkinoilla vuodesta 1986 lähtien) ja 2,4-litrainen turboahdettu (!) ruiskutettu ”nelonen” 22R-TE (137 hv ja 234 Nm), jota käytettiin vuosina 1985-1986. Myöhemmin markkinoille tuli Toyota V6 3VZ-E 3,0 litran (152 hv ja 244 Nm).
Toyota Hilux 2WD (N80-N110), 1988
Tyyliikoni on N80-N110 Hiluxin (1988-1997) toinen nimi. Ja miten hyvä sukulainen 4Runner/Hilux Surf onkaan – ihan komea! Kuten yhtiö toteaa, ajoneuvo heijasteli kolmea peruskäsitettä – tehoa, kestävyyttä ja mukavuutta. Lyhyen Single Cab -mallin akseliväli on 2605 mm ja pidennetyn korin 2840 mm (pituus 4435 mm ja 4690 mm). Yksivetoisen Toyotan erottaminen nelivetoisesta Toyotasta vaati hieman taitoa: ensimmäisessä ei ollut kaaren jatkeita, joten korin leveys on 40 mm pienempi.
Mitäs me nyt kuitenkin numeroista puhutaan… Vahvuutena pidettiin vähemmän vetoa ja kevyempää (tietysti ajan ja trendien mukaan sovitettua) sisustusta. Epäilijöitä kehotetaan vertaamaan Toyotan etupaneelin estetiikkaa ja sisustusta Chevrolet S-10:n tai Dodge Dakotan ”pilkottuun kirveen” torpedoon. Kuten sanotaan, tuntekaa ero.
Mitä tulee moottorivalikoimaan, siihen kuului bensiinimoottorinen ”yksi ja kahdeksan” (2Y), nelisylinterinen 2,2-litrainen (4Y) ja 2,4-litrainen (22R/22R-E) sekä samalla lippulaiva 3,0-litrainen V6. Diesel-yksiköt ovat 2,4- ja 2,8-litraisia nelosmoottoreita (2L ja 3L). Vaihteistot ovat 4- ja 5-vaihteinen manuaalivaihteisto ja 4-vaihteinen ”automaatti”.
Toyota Hilux Double Cab 4WD (N80-N110), 1988.
Noin toisesta sukupolvesta lähtien Toyota Hiluxia tuotettiin useissa maissa ympäri maailmaa, ja viidennessä sukupolvessa maantieteellinen alue laajeni entisestään – takavetoisen ”yhden ohjaamon” tuotanto aloitettiin Hannoverissa, Saksassa. Lava-autoa mainostettiin Volkswagen Taro -brändillä (saksalaiselta autojätiltä puuttui valikoimastaan tonnin hyötykuormakapasiteetin omaava lava-auto) sekä Japanista tuotu nelivetoinen merkkinen Hilux.
Toyota Hilux (N140-N170), 1997
Viidennen Hiluxin muotoilu oli niin onnistunut, että sen seuraaja (N140-N170, 1997-2004) peri monet ratkaisut. Vuonna 2001 tehdyn muotoilun jälkeen ulkoasu muuttui huomattavasti, ja sen tunnistaa helposti aerodynaamisemmasta ja tyylikkäämmästä etuosasta.
Konepellin alla on tehty merkittäviä uudistuksia. Vanhat bensiinimoottorit jäivät kunniakkaasti eläkkeelle ja antoivat tilaa RZ-perheen nelisylinterisille moottoreille – niiden tilavuus on 2,0, 2,4 ja 2,7 litraa. 3,0-litrainen V6 luovutti kapulan 3,4-litraiselle 5VZ-FE:lle.
Toyota Hilux Sport Rider
Thaimaata koskeva spesifikaatio ansaitsee erityistä huomiota. Tarkemmin sanottuna rinnakkaismyynnissä oleva Hilux Sport Rider -katumaasturi ei ole 4Runnerin klooni, vaan juuri se – Hiluxin kopio, jossa on sama runko, itsenäinen lehtijousitus edessä ja takana, taka- tai neliveto. Aluksi oli 3,0-litraiset dieselit 5L/5L-E, sitten saman tilavuuden 1KZ-TE, ja seuraavan päivityksen jälkeen käyttöön tulivat kaksoisakseliset 2KD-FTV ja 1KD-FTV (2,5 ja 3,0 litraa). Maastureiden alkuperä on mielenkiintoinen. Ne ovat neliovisia kuorma-autoja, jotka joutuivat Toyotan 20-prosenttisesti omistaman Thai Auto Works Co:n käsityöläisten taitaviin käsiin. Venäjällä ei tunneta huonosti, Fortuner-maasturi on vain Sport Riderin perillinen.
Seuraavassa evoluution käänteessä sankarimme (AN10/AN20/AN30, 2004-2015) paransi ja muokkasi ”geopoliittisia” periaatteita tuntuvasti. Kokoonpanoa Japanissa supistettiin. Paljon Toyotoja syntyi Thaimaassa, Etelä-Afrikassa ja Argentiinassa. Kuljettimet Malesiassa, Pakistanissa ja Venezuelassa toimivat myös.
Toyota Hilux (AN10-AN30), 2004
Seitsemäs Hilux kehitettiin osana IMV-hanketta (Innovative International Multi-purpose Vehicles), jonka tarkoituksena oli luoda viisi mallia yhdelle alustalle – Innova-tila-auto, Fortuner-maasturi ja itse asiassa kolme versiota kuorma-autosta (”lyhyellä”, puolitoistakerroksisella ja kaksirivisellä ohjaamolla). Aikaisempiin iteraatioihin ei ole mitään sekaannusta! Tyylikäs, ”hankalasti” viistosti muotoiltu ajovalojen etuosa teki autosta huomattavasti virtaviivaisemman: aerodynaaminen ilmanvastuskerroin on lähes luokan paras (0,36 ilman kaaren jatkeita). Lisäksi trakki on kasvanut tuntuvasti. Esimerkiksi neliovisen Double Cabin pituus on kasvanut 400 mm (5255 mm:iin asti), leveys – 45-60 mm:llä muutoksesta riippuen.
Jousitus on periaatteessa sama, mutta uudelleen suunniteltu. Uusi runko on 45 prosenttia jäykempi. Tällä kertaa Hilux on varustettu 2,0- ja 2,7-litraisilla bensiinikäyttöisillä ”nelosilla” (1TR-FE ja 2TR-FE) sekä 4,0-litraisella V6 1GR-FE:llä. Kaikissa moottoreissa on muuttuva venttiilien ajoitusjärjestelmä VVT-i.
Toyota Hilux (AN120), 2015
Kahdeksas ja edelleen nykyinen Hilux debytoi vuonna 2015. Se osoitti maailmalle selvästi, että aika ei voi voittaa todellista pickup-klassikkoa. Insinöörit työskentelivät eri suuntiin: toisaalta he pyrkivät tekemään aivolapsestaan kestävämmän ja toisaalta – lisäämään mukavuuden tasoa. ”Kaksoisohjaamon” pituus on 5330 mm ja akseliväli 3085 mm. Uusi runko, kaksi 2,4- ja 2,8-litraista GD-turbodieseliä, 6-vaihteinen automaattivaihteisto, kolme jousitusvaihtoehtoa erilaisiin käyttöolosuhteisiin ja markkinoille…..
Pidätkö Toyota Hiluxista, ja jos pidät, mikä sukupolvi on suosikkisi? Olisiko sinulla kokemuksia siitä? Jaa mielipiteesi kommenteissa!
0 Comments